joulu 5, 2016
Työssäni Olen ollut huolissani lähes kahdenkymmenen vuoden ajan
lähinnä työikäsiten aikuisten liikkumattomuudesta ja hyvinvoinnista.
Tämä onkin ollut ”epidemia” joka vaikuttaa koko kansakuntamme
hyvinvointiin ja tuottavauuteen.
Tänä päivänä useilla työpaikoilla tämä on jo huomattu ja lääkkeitä
”epidemiaan” on hyvin saatavilla.
Työnantaja puoli on lähtenyt erittäin kiitettävästi kannustamaan työntekijöitä
erilaisilla toimenpiteillä. Tiedonvälitys ja puskaradiot ovat tavoittaneet ja
liittäneet yhteen eri terveydenhuollon toimijat ,seurat ,ongelman ratkaisijat
ja työnantajat. Nykyään on tarjolla tykypäiviä, liikuntaseteleitä ja
työterveyden ammattilaisten laadukasta opastusta ja hoitoa.
Työaikana tehtävä taukoliikunta ja lisääntyneen istumatyön tauottaminen
ovat yksi tärkeä osa työhyvinvointia.
Vuonna 2008 asentaessani ensimmäistä korkeussäädettävää sähköpöytää
olin itse enemmän kuin innoissani . Olin kuitenkin tehnyt ennakkotyöni ilmeisen huonosti,
koska työnantaja puoli ei ollut niinkään innoissaan tästä ”kuluerästä” joka lähtisi fiman kassasta
muutaman viikon kuluessa.
Toki puolenvuoden kuluttua samainen yrittäjä pyysi minua
uudelleen käynnille ja kiitosten ja nisukaffien jälkeen sovimme ,että laittelemme myös
seuraavat työpisteet ”seisokki pisteiksi ” , niinkuin hän asian ilmaisi.
Siitä lähtien on näitä ”seisokkeja” tullutkin asnneltua satoja ja taas satoja.
Jokaisella meillä on tietysti myös omakohtainen velvollisuus huolehti omasta
hyvinvoinnista liikkumalla ja lepäämällä myös vapaa-aikana .
joulu 3, 2016
Huomasin äkkiä , että itse olen aivan liian pieni taistellakseni
tätä digilisaatiota vastaan .
Neljä vuotta sitten sain idean . Asia mihin voin vaikuttaa on se ,
miten näitä mobiililaitteita ja läppäreitä käytetään.
Kokemuksesta tiesin istumisen ja paikallaan ”löhöämisen ” olevan myrkkyä .
eli ratkaisu on hyvin yksinkertainen . Tämä konsepti toimii aikuisillakin ,
niin miksi ei nuorisolla. Aktivoidaan ja liikutetaan nuorisoa
nostamalla heidät soffilta ja oppilastuoleilta ylös.
Ensimmäinen korkeussäädettävä proto/ malli syntyikin saman tien vuonna 2012.
Tiukka ”raatini” ei sitä ottanut heti omakseen (pientä suostuttelua) ,
ja sisustuksellisesti ” äää. Ei jatkoon ” .
Seuraavat ”pulpetti protot ” ja kuvat syntyivätkin vasta loppu vuodesta 2013.
alkuvuodesta 2015 vielä yksi korkeussäädettävä malli joka oli jo melko lähellä .
tästä teetätin uudet prototyypit eräällä yhteistyökumppanilla 2015 alkusyksystä. ..
Vaan Ei vieläkään mieleinen ja standardien mukainen .
Uutta suunnittelua, ideoimista ja standardien läpikäymistä.
”Kotipajalla ” tuli istuttu , soviteltua ja hitsailtua yömyöhään .
Vihdoin valmista . vuonna 2016 syntyi ILO korkeussäädettävä työpiste .
Rakenteelle myönnettiin myös ”pikku patentit ” . mikä taasen takaa työrauhan .
Vielä kolmenviikon standaardi testit puolueettomalla labralla, missä insinöörit ja robotit
yrittivät yhteistuumin hajottaa luomukseni. vaan eivät onnistuneet .
Standardi Leimat paperiin. Patentti leimat paperiin .
Nyt vuonna 2016 voin ylpeänä esitellä omat uudet ” lapseni ”.
Kolme eri kokoa . Junior, Basic ja Jumbo .
Standardien mukaiset korkeussäädettävät pulpetit.
Satojen työtuntien ja vähintään kymmenen tuhannen poltetun euron jälkeen voisi todeta .
Vaimoni sanoin . ” harvinaasen pitkä synnytys” .
Pöydät toimivat ilman sähkö ja ovat erittäin helppoja säätää istuma asennosta – seisomaa asentoon.
Ensimmäiset innokkaat oppilaat ,opettajat ja toimisto väki ovat jo
kalusteita käyttäneet ja kokemukset ovat opettajien mukaan erittäin lupaavia.
” Nuoriso liikkuu sittenkin” .
Vielä lopuksi . Lainaus työterveyshuollon sivuilta.
• Ergonominen ajattelu
• Istumisen vähentäminen kotona, koulussa, vapaa-ajalla ja
harrastuksissa = sairauksien väheneminen
• Koulukalusteet
– yksilölliset erot suuria, ohjaus ja neuvonta
– kalusteiden säätäminen
• Lapsilla oikean kokoiset kalusteet/vaihtoehtoiset, nuorilla
tauottaminen, luontaisen liikkumisen edistäminen
• Mahdollisuuksien luominen (kouluympäristö)
• Kannustaa liikkumaan tulevaisuudessakin,
lapsuudessa hankitut terveyshyödyt ei ole pysyviä jos ei liiku koko iän
Liikuttavin terveisin.
Marko
ILO liikuttavat kalusteet .